Kuopuksesta on kasvanut kiipeilevä riiviö esiuhmineen, silmät saisi olla selässäkin. 3-vuotiaan elämä on muuten vain rankkaa, ensimmäisiä kertoja joutuu kyseenalaistamaan kasvatusmetodinsa (tai lähinnä sen että olisiko niitä pitänyt olla?).
Selässä niin huima lihaskramppi että hengittäminenkin tekee tiukkaa, ikäkriisi ennen aikojaan. Loma katkesi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Krooninen uni- ja aikapula.
Kuopuksen tarhan aloitus ja muut arjen uudet kuviot.
Pitäisi, muista, tee -listalta on tila loppunut jo aikaa sitten, kalenterikin irtisanoi työsopimuksensa työuupumukseen vedoten.
Joululahjat ostamatta ja suunnittelematta, muovi- vai oikea kuusi, mitä aattona, joulupukki varaamatta, mikä ihmeen joulusiivous?
Oivallinen hetki siis palata takaisin blogimaailmaan ;) Jotain tulee kuitenkin koko ajan häärättyä tämän hallitun kaaoksen keskellä, ja jaettu ilo on kuulema kaksinkertainen ilo. (Toivottavasti myös jaettu ketutus ja kaikinpuolinen hatutus on vastaavasti puolet pienempi...)
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Heti kun Aino-Maija Metsolan Mökki-kuosin vihreänä bongasin työpaikan seinältä, tiesin että tuosta pitää saada takki. Ehdottomasti.
(klikkaa isommaksi)Ruskella tikkivuorilla, poikasen sanoin "omakoti-takki, minun omakoti-takki".
Intti-vaikutelman tajusin vasta kun mies mutisi jotain panssarivaunukuljettajasta kun hattua sovitin, mutta sama se, rakastan tuota kuosia. Sen verran jäi takista kangasta yli että sain keittiöön uuden kangastaulunkin ilahduttamaan ja miellyttämään silmää.
Minun on täytynyt olla tänä vuonna erityisen kiltti kun joulupukki muisti minua näillä erityisen ihanilla omena-purkeilla.
Arabiaa 60-luvulta. Kannet ei ilmeisesti ole alkuperäiset, mutta sopii purkkeihin mainiosti.
Kolhuja ja ajan patinaa purkit jo saaneet osakseen, mutta sehän ei viehättävyyttä vähennä.
Punaisen purkin kannen alta löytyy teksti Costa Rica, sinisistä virkisty kahvilla.
