tiistai 26. helmikuuta 2013

good-luck charm

Eka oli Onni, olkoot tämä nyt sitten good-luck charm.



Casual Cardi siis kaavana jälleen, kun oli niin kiva. Pienillä muokkauksilla kuten kuvasta näkyy.


Kankaana joku ihime kirpparilöytö, joustavaa ohkaista fleecen tyyppistä, pieni epäilys jopa merinovillasta. Mutta ku ei jaksanu polttokoetta tehä niin ei tiiä. Hupun vuorituksena myös kirpparilta oleva neulepaita, samaisen paidan hihoista pätkät resoreiksi. Ja pituutta niin ettei apinan sukulaista tympäse, saa kädet ihan piiloonkin tarpeen mukaan.!

Mutta sittehän se alkoi tuntumaan että on nämä värit aika pliisut kummiski, vaikka kivat onki. Ommellaan nyt etes nappi jollain kirkkaammalla. Ja sittenhän siinä kävi seuraavaksi niin että yllätinpä itseni kirjomassa.
Vaikka enhän minä toki kirjoa osaa, että eipä naureskella yhtään siellä takarivillä. Kai siitä nyt ainaki melkein tunnistaa tuon minun good-luck charmin.

Ja on ihana ja pehmoinen!
(Ja hyvä minä, onnistuneesti joka kuvassa eri sävy! Kun taas tottuisi tuon kaivatun auringon kanssa työskentelemään...)

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ei oikein yhdessäkään kuvassa toistu tuo väri oikein, ihana petroolin sävy tässä.

      Poista
  2. Onpa kaunis, hihat on tosi makeet ja sopis minullekin (vilkutus pitkäkädiseltä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska että muitakin pitkäkätisiä on, luulin jo olevani joku kummajainen! :D Tässäkin Casual Cardissa on muka "pitkäksi kaavoitetut hihat", ja pah, just ja just sopivat semmoisenaan.

      Poista
  3. Pehmeys tosiaan tuntuu tänne asti. Ihanat pienet piristeet olet keksinyt. Parhaat "kirjonnat" on niitä kun ei edes tiedä kirjovansa (onneksi meillä ei kukaan katsele nurjalle)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjonta ei todellakaan kestä katselua nurjalta :D Lankojen päättely ylipäätään tuskaa, saati sitten vielä tässä missä ne kaikki päät meni tuhannen sotkuille ja solmuille...!

      Poista
  4. Voi että, täähän on ihan täydellinen. Mieletön mukavuusvaate, joka vielä näyttääkin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo mukavuusvaate kuvaa tätä just hyvin :)

      Poista
  5. Ihanan pehmoisen ja lämpöisen näköinen (:

    VastaaPoista
  6. Mahtava! Kirjailukin on just täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka kirjailusta nyt ehkä tulee vähän eriävä mielipide... :D

      Poista