perjantai 9. tammikuuta 2015

Racoon - kierrätyshaaste

Jokainen blogia enemmän seurannut tietää että tykkään tosi paljon kierrätysompelusta, joten syöksyin suin päin haasteeseen mukaan kun Krista innokkaita kyseli.

Mitään valmista suunnitelmaa minulla ei ollut, luotin että kyllä se inspiraatio jostakin tulee. Ja niinhän se tuli, alitajunta teki työtään aina kun silmiin osui kassi mihin olin siivonnut omasta vaatekaapista lyhyeksi kitsahtaneita paitoja pois.
Paitoja joissa kangas oli vielä hyvä kuntoinen, mutta sellaisia mitä ei viitsinyt kirppiksellekään roijata. Paitojen kaveriksi alitajunta yhdisti jäljelle jääneen tilkun Selian ihanasta pesukarhusta.
Kaava suunnaksi otin Ottobren Crawlerin, saksin miten kangasti riitti, mm. sivusaumat tästä alkuperäisestä kaavasta poiketen löytyy. Sinisen ja vihreän osioin yhdistin kaksoisneulalla, niin että reuna jäi vähän rullaamaan.
Alkuperäisiä pilviä ei riittänyt kuin etukappaleeseen, taakse ne leikkelin silityskalvosta.
Samoin silityskalvosta pilvi jonka etupuolen pesukarhu syliinsä nappasi. Pesukarhut ja linnut tikattu suoralla ympäri.
Resoreitten kanssa jappasin tovin, sitten osui käteen pohjasta tai varpaista rikkoutuneet sukat joita olen jemmannut. Varret pysyvät yleensä ehjinä; mainioita siis resorikäyttöön. Harmaa-mustaraitaiset passasi tähän just eikä melkein.
 Ei hassummin näistä materiaaleista! :)
Muita kierrätysviikon haasteeseen osallistuneita löydät Helmoja ja hepeneitä-blogista. Luvassa myös muita mukavia ompeluhaasteita, kannattaa kurkkia :)

29 kommenttia:

  1. Todella suloinen ja kiteyttää haasteen ajatuksen 100%:sti.

    VastaaPoista
  2. Oi, tosi hieno haalari! Ja tuo sukka idea täytyy laittaa korvantaskse.

    VastaaPoista
  3. Ihana haalari ja upeat sävyt.

    VastaaPoista
  4. Suloinen haalari ja kekseliäästi kierrätetty!

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä niin suloinen! Ihana värimaailma, tuli melkein kesää ikävä :) Noin hyvään sukkien kierrätystapaan en ole ennen törmännytkään, huippuidea! Voi että, mitähän huomisen osallistujat ovat keksineet...

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloinen haalari, kiva väriyhdistelmä ja lutunen pesukarhu tulee ihan toisella lailla esiin maisemapohjalla. Sukkien kierrätysidea on ihan mainio!

    VastaaPoista
  7. Ristus miten makee!!! Ja ne sukkaresorit on ihan parasta!!!

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä idea! Minäkin olen katsellut sukkien resoreita sillä silmällä.

    VastaaPoista
  9. Hellyttävän suloinen haalari! Sukkien uusiokäyttö resorina onkin tosi hyvä idea, täytyy laittaa muistiin!

    VastaaPoista
  10. Aivan hurjan viehättävä potkari, kuvio heräsi eloon ihan omaan maailmaansa!

    VastaaPoista
  11. Voi itku miten ihania kommentteja, kiitos! ♥♥♥
    Sukka-ideaan törmäsin aiemmin fb:n käsityöryhmässä, kun pohdittiin mistä saisi kuviollisia resoreita. No nyt niitä saa ainakin hihan ja lahkeen suihin ;)

    VastaaPoista
  12. Upea väriyhdistelmä, minun mieleeni ! Hauska ja persoonallinen sommittelu kuvioille, ei ihan peruskauraa. Sommittelu toimisi ihanasti vaikka painokuosinakin.

    VastaaPoista
  13. Huikea! Luovuus tulee kyllä paljon paremmin näissä kierrätysompeluissa esiin. Todella ihana toteutus!

    VastaaPoista
  14. Ihan huippu! On taito osata nähdä vanhat kamppeet uusina luomuksina. :)

    VastaaPoista
  15. Tosi kivat ja sukkaidea mahtava!

    VastaaPoista
  16. Ihania taas!! Sie olet niin idearikas :)

    Noita resoreita mie olen kanssa käyttänyt, myös esim. raitasukkahousuista saa aika päheitä, saa tehtyä kaksinkertaisia.

    VastaaPoista
  17. Tulin kurkkimaan mitä täällä on haasteen tiimoilta kierrätetty.. Ihan mahtavat potkarit! Sukkien varret menee kyllä täälläkin jatkossa uusiokäyttöön, enpä ole ennen tuota hoksannut! :) Liityin lukijaksi, sinulla näyttää täällä olevan jos jotakin mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  18. Ihan liian söpö!<3 ja mahtavasti käytetty useampaa vanhaa vaatetta. Liityin kans lukijaksi :)

    VastaaPoista
  19. Ihanat potkarit! Kekseliäästi yhdistelty vanhoista vaatteista :)

    VastaaPoista
  20. Todella ihanat pöksyt. Huippu idea :)

    VastaaPoista
  21. Kiiiiiitos joka ikiselle! Ja uusille lukijoille tervetuloa, kiva kun tulitte mukaan :)

    VastaaPoista