lauantai 21. helmikuuta 2015

Pimp my Briot

Meinasipa tämä jo syksyllä valmistunut työ jäädä ihan vallan näyttämättä, mutta näytetään nyt kuitenkin, oli niissä sen verran hommaa.
Ostin kesällä vanhat Brion kuomurattaat, kun tuli tarve kuomullisille istumarattaille vankkureiden ja nalle-lisäosan kaveriksi. (Miten sitä pärjäsikään isojen poikien kärry-iässä vain yksillä kärryillä?!)

Tuunaus toki ajatuksissa, ei tuo tummansinisen, ruutukuosi ja kulahtaneen, ikilikaisen pilkkukankaan yhdistelmä ollut ihan se minun juttu.
Piti tovi ja toinenkin hautoa, huristella menemään tällä lookilla, eikä se tummansininen enää aiheuttanutkaan ikiroutaan vetäviä vilunväristyksiä. Itse asiassa, aika kiva sävy, ja vielä kun satuin löytämään sopivasti Annon kelta-valkoista kerniä hyvällä alella, oli se visiointi osuus aika paketissa.
Tummansininen sai siis pitää paikkansa, ratkoin vain pois ruutukuosin, sekä kuomun sisällä olleen pilkkukankaan. Kaiken mahdollisen käytin uudelleen myös uudessa kuosissa.
Suht helpollahan pääsin siis näin, ainakin rattaiden osalta.
Kun taas kuomu, voi kuomu, sen verhoilu oli ihan hirveää. Niin hirveää etten edes itse asiassa enää muista kuinka hirveää (*). Ongelmat alkoivat jo purkamisvaiheessa, kun popniitit eivät meinanneet millään luopua tehtävästään, yksi poranterä jopa uhrasi henkensä tässä taistelussa.
Se piti sisällään monta, niin kovin monta käsin pisteltyä ommelta, nuppineuloja, reikiä sormenpäissä, kipeitä sormenpäitä sormustimesta huolimatta. Kaikista mittauksista ja mallauksista huolimatta ylimääräistä säätöä. Se oli niin kamalaa että vannoin ja vakuutin että en enää ikinä tee mitään vastaavaa (**).
Mutta valmista kuitenkin tuli, ei se kuomu lähempää saumojen syynäämistä kestä, mutta olen minä silti varsin tyytyväinen lopputulokseen, hakkaahan tämä alkuperäisen ainakin 10-0!

*Ihan hyvä etten muista, sillä jostain kumma syystä tuolla tönöttää omaa vuoroaan odottamassa kuomulliset Emmaljungat.... **Että vannomatta vaan paras!

24 kommenttia:

  1. Upea lopputulos <3 Minäkin olen joskus verhoillut vaunut ja en kyllä ikinä enää siihen hommaan ryhdy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siis ilmeisesti "kerran erehtyy kokeilemaan" homma :D

      Poista
  2. Rohkea rouva, hatunnosto. Ovat kyllä makeet ja en malta odotta seuravia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa mennä seuraavat kesään, runko vaatii uudelleen maalausta :)

      Poista
  3. Vau! Tuosta hommasta en edes unelmoi, oot kyllä supernainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, kaukana superista, kiitos kuitenkin :D

      Poista
  4. Hieno lopputulos! Tosi kivasti sopii sininen ja keltainen yhteen. Ja ihan alkoi naurattaa lukiessani tuota kuomunverhoilukuvaustasi. Itse väkersin samanlaisen vaunuverhoilun parissa syksyllä ja aikalailla samoissa tunnelmissa olin kuomun kanssa :D Siitä aiheesta silloin blogissani:http://mari-onetti.blogspot.fi/2014/09/tuunataan-rattaat.html Hävitin piirtämäni kaavat heti projektin valmistuttua, jotten vaan ikipäivänä vahingossa ryhtyisi samaan puuhaan uudelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin muuten lukeakin sinun tuunauksen just ennen kuin itse aloin tuumasta toimeen, sinun kommenttisi kylvikin pienen epäilyksen siemenen ;D

      Poista
  5. Varmaan kauheudessaan ihana projekti tai toiste päin :) Lopputulos on kyllä niin upea, että se on kaiken vaivan väärti, niin hienot ovat!

    VastaaPoista
  6. Vau, tosi hienot! Itsekin tuunasin meidän rattaat, mutta thank god niissä oli siisti musta kuomu, johon ei tarvinnut kajota :) Päällystämäni osatkin oli kätsästi neppareilla irrotettavia, joten projekti oli miellyttävä!

    http://pingalepingale.blogspot.fi/2014/06/rattaiden-tuunaus.html?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisinpa sinunkin blogin käydä katsomassa kun googlettelin kokemuksia etukäteen :)

      Poista
  7. Ihan varmasti oli kamalaa itse projekti. Lopputulos on kyllä vaivan arvoinen, hienoa että jaksoit valmiiksi asti. Mulla olis jäänyt kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä voinut kesken heittää kun oli atomeiksi purkanut :)

      Poista
  8. Ihan mielettömän hieno lopputulos! Varmasti aikamoinen urakka..

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs nuo keltainen ja sininen sopivatkin hyvin yhteen! Tässä näkee taas sinun hienot taitosi ja ilmeisesti myös olet todella kärsivällinen, en minä olisi jaksanut ihan helpolla tuollaista projektia viedä loppuun (sitterin uudet päälliset jo aiheutti semmoset ärräpäät...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä taidoista niin tiedä, sinniä ja itsepäisyyttä senkin edestä :D ...ja sitteriä en muuten ikinä saanut uudelleen päällystettyä!

      Poista