torstai 16. huhtikuuta 2015

Alikeompelu - ohje

Tasaisin väliajoin kysellään neuvoja alikeompeluun, joten tässäpä simppelit ohjeet simppeliin hommaan. (Ja sori, tylsästi tilkulle tehtynä köpöisillä kuvioilla :P )

Eli, alikeompelun idea on siis se että vaatteeseen (tai muuhun tekstiiliin) tulevan kuvion kangas onkin varsinaisen työn alla, vrt. päällikeompelu jossa kuvio ommellaan varsinaisen työn päälle.
Tähän tarvitaan siis sen ihan itse työn lisäksi tilkkuja kuviota varten, sekä tukikangas jos tehtävä kuvio on iso tai käytettävät kankaat on kovin liruja. Ja eipä siitä tukikankaan käytöstä haittaakaan ole, mää oon vaan niin laiska etten tässä hommassa ole sitä käyttänyt.

Insipiraation iskettyä ja sopivan kuvion löydyttyä piirrellään se joko
- varsinaiseen työhön (hox! haihtuva tussi)
- alle jäävään kankaaseen
- tai jos käytät tukikangasta niin siihen. Tukikangasta kannattaa hyödyntää etenkin jos käytettävät kankaat on tummia, niistä kun ei tahdo nuo haihtuvat tussit erottua.
Varsinainen kangas on siis tässä sininen...

...ja valkoisesta tulee kuvio.
Alle jäävää kangasta ei kannata leikata etukäteen kuvion muotoon, kunhan lätkäisee alle tarpeeksi ison palasen ja leikkaa vasta lopuksi ylimääräiset pois.

Sitten ommellaan. Suoralla tikillä, oman maun mukaan yhdesti-kahdesti-kolmesti. Minä olen tyytynyt yleensä yhteen kierrokseen, hyvin on pelittänyt niinkin.

Sitten seuraa se hauskin osuus, eli miten saadaan kuvio esille; isketään sakset siihen!
Kuvio leikataan auki varsinaisen työn puolelta, millin-parin-oman maun mukaan saumanvaroilla. Varovaisesti siis ettet saksi alempaakin kangasta. Jos on kovin pieni kuvio niin aloitusreikä kannattaa tehdä varovaisesti ratkojalla.
Valmis!
...Tai ainakin melkein, alikeompelun jujuhan on myös ne kuvioon jäävät raakareunat, jotka mukavasti rispaantuu ja rullaantuu käytön ja pesujen myötä.
Näin rouheilta näyttää tähtien reunat tässä hupparissa, hupparin uunituoreena löydät täältä.

Ei muuta kuin saksimaan, lisää saa taas tarvittaessa kysellä :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta,tulee varmasti käyttöön!

    VastaaPoista
  2. Sinun ohjeet on niin selkeitä, että varmasti onnistuu ensikertalaiseltakin! (tunnustan: en ole koskaan tehnyt alikeompelua)

    VastaaPoista
  3. Tämä on tosi kiva ompeluniksi ja sillä saa näyttävää lopputulosta aikaiseksi. Vielä en ole kokeillut alikeompelua, mutta jossain vaiheessa kyllä vielä testaan:-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta! Minulla onkin yksi alikeompelukuva jo luonnosteltuna ideavihkoon, mutta olisin varmaan ruvennut toteuttamaan turhaan vaikeammalla tavalla.

    VastaaPoista
  5. Olkaa hyvä, toivottavasti on hyötyä! :)

    VastaaPoista