tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lentäviä norsuja

Ei lentäviä lehmiä, vaan vielä toistamiseen lentävä norsu.


Applikoituna tällä kertaa, kun tähän sitten päädyin kun ei lääkäritakki päällään lentokoneella lentävä chihuahua onnistunut ;)


Pienen pojan jumppikseen, jonka kaavan värkkäsin Ottobren Little Dumbon pohjalta. Tuo kaava on alunperin huputon yöhaalari, mukava pohja varioida sitä sun tätä.
Kangas on aquan väristä joustocollegea, Kangaskapinasta.


Hupun vuori valkoista trikoota, johon painoin harmaita pilviä. Tässä testasin ensimmäistä kertaa ompeluryhmästä bongattua vinkkiä tulostinpapereiden kääreen käytöstä sabluunapaperina. Kuvio siis piirretään matalle puolelle, leikataan, ja paperi silitetään kiinni kankaaseen, kiiltävä puoli kangasta vasten. Toimii! Pysyy nätisti paikoillaan painamisen ajan ja lähtee yhtä nätisti myös irti painamisen jälkeen. Nyt sitten purkamaan kaikki työpaikan paperit kääreistään :D
Samaa paperia on myös lihatiskien paperi, ja ihan tilattua sitä saa ainakin Polkkaponista.


Applikointi kokonaan trikoota, ilmapallon raidat koneella tikkailtu. (Maalattu norsu malleineen täällä )


Kummasti se on meleerattu harmaa minutkin hurmannut!

12 kommenttia:

  1. Onpa taas söpö kuva! Ihanat värit tässä jumppiksessa: hyvä sininen ja meleerattu harmaa.
    Mulle ihan uus juttu tuo "sabluunapaperin" käyttäminen. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva puku, ihana applikaatio! Ihan uusi juttu minullekin tuo käärepaperin käyttö.. Täytyypä pitää mielessä..

    VastaaPoista
  3. Oi suloinen kuva! Tosi hyvän värinen sininen :)

    VastaaPoista
  4. Sinä olet ihan mestari näissä erilaisia kuvissa! Suloinen norsu ja jumppis :). Käärepaperia voisikin kokeilla, oli mullekin ihan uusi juttu, joten kiitoksia vinkistä!

    VastaaPoista