perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vihertää

HommaHuoneen värihaasteessa huhtikuun aiheena on kaikki vihreän sävyt.


Vihreään minulla ei ole ollut sen kummempaa suhdetta ikinä, hyvä perusväri kaikissa sävyissään, joskus käyttänyt sitä enemmän ja joskus vähemmän.


Ennen huhtikuuta kangaskaappiin kurkatessani totesin että taitaa tämä kuukausi jäädä haasteissa väliin, niin vähänä vihreät kankaat kaapissa on.
Mutta vetoketjupa löytyikin kaapista oikeassa värissä, kun keskimmäisen akuuttiin pusero-pulaan hupparia suunnittelin. Tuo meidän nirsoilija poikanen, 90% veljensä vanhoista vaatteista kun menee suoraan kiertoon kulkematta keskimmäisen kautta, ei kelpaa!


Vetoketjulla siis lähdettiin mukaan haasteeseen. Siihen kaveriksi loput R-Collectionin harmaasta collegesta, kaavan pohjaksi Ottobren Funny Fox.




Keep it simple oli ajatuksena. Vähän tikkauksilla ilmettä, ei ihmeitä jotta nopeasti valmistuu kun tarve ihan oikeasti oli akuutti. Mutta pitihän sitä nyt vähän jotakin pientä kuitenkin.


Taskut joiden ompelu vie minulla kauemmin kuin itse hupparin ompelu :P Mutta kun niitä tarvitsee, ja varsinkin kun ilmojen lämmetessä tämä suorittanee myös takin virkaa. Hyvä ohje kaitaletaskujen ompeluun löytyy Punatukka ja kaksi karhua-blogista.



Selkäpuolelle lähes uuvuttavan googlettamisen (ei kelpaa, en halua, ei, ei ei.) valikoitui käärme. Vaihtelua kun se valinta yleensä on tällä herralla pääkallo! Cameolla siis tämä tietysti leikattu.



Hupussa vuorina coolmax, pesumerkki myös Cameolla.


"Saako tän laittaa heti päälle?" Kyllä! :)

16 kommenttia:

  1. No on kyllä makee! Ja varmasti mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on mieluinen, uudet lenkkaritkin piti valita sen mukaan että sopii tämän kans :D

      Poista
  2. Siisti! Varmasti mieluinen! Vihreä on kyllä hyvä tehosteväri.

    VastaaPoista
  3. Kiva! :) Tuo on kyllä rasittava vaihe, kun oikein mikään ei kelpaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on valitettavasti pysyvä vaihe, ollut suurin piirtein koko pojan iän ajan :D

      Poista
  4. Hieno ja hyvin katu-uskottava isommallakin pojalla :) Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  5. Makea huppari! Käärme näyttää hienolta, meidän nirsolle pojalle tämä huppari kelpaisi myös. Jännää, miten toisille lapsille se pukeutuminen on tosi tarkkaa, toisille kelpaa kaikki. Mutta niinhän se on aikuisillakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan lapsesta/ihmisestä kiinni, esikoinen on ihan erilainen!

      Poista
  6. Tämä huppari kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen on hieno. Olen täällä käynyt kurkkimassa aiemminkin, mutta nyt sain aikaiseksi kommentoida ajan kanssa. Juurikin näin, ei sen värin tarvitse olla kankaassa. Hyvä sinä!

    VastaaPoista